21.9.2005:

Heräsin ja luulin sen olevan vaan pahaa unta... Mut ei se ollutkaan =( Ei enää niitä raahustavia tassun ääniä ja mun sydän oli 30 kiloa painavampi... On niin hiljasta ja tyhjää, kukaan ei pyöri jaloissa.

Tätä se on... se IKÄVÄ. 12 koirallisen vuoden jälkeen, mä heräsin tänä aamuna koirattomana. Ei tarvitse herätä antamaan ruokaa, viemään pihalle eikä mitään. Mitään ei tarvitse tehdä, ei sikäli, että oikein osaisikaan...

Keväällä Jasmilla oli selkeesti kipuja toisessa takajalassa. Käytiin sitä näyttämässä eläinlääkärillä ja käsi tuntumalla todettiin lonkan ja polven olevan kipeät, eli ilmeisemmin nivelrikkoa. En halunnut vanhaa koiraa enää kuvautella, mutta kokeiltiin tuota nivelrikko hoitoa.

Nuo 4 piikkiä ei tilannetta kovinkaan parantavasti muuttaneet, kipulääkityksellä sentään koira saatiin suht ennalleen.

Alkukesästä käytiin kysymässä liikuntaohjeita koirafysiatrilta. Se aikansa tunnusteltuaan totesi, että koiralla on luultavammin selkänikamien rappeuma, koska se aristi selkää paineltaessa ja sen kulku oli jo tässä vaiheessa hieman juoppomaista. Saatiinkin hyviä lihasten treenausohjeita, mutta eihän nuo lihakset vanhalla koiralla enää niin hyvin kehity. Diagnoosi oli osittainen takajalkojen halvaantuminen, käskyt eivät enää kulkeneet jalkoihin asti.

Kesällä käytiin uimassa, sitä Jasmi rakasti. Se juoksi korvat hörössä ja häntä suorana veteen heti kun vain pääsi.

Kesän aikana peruuttaminen ei enää onnistunut, jalat eivät vaan kulkeneet enää taaksepäin. Samoin äkkikäännökset, pysähtymiset ja alamäet tuottivat ongelmia. Koiraa se ei tosin haitannut, se päästi täysillä ja vauhdin loputtua sitten pisti tassunsa järjestykseen. Takajalkojen kynnet kuluivat, kun koira laahasi jalkojaan. Liukkaat lattiat oli myös hankalia, takajalat kun levisivät sivulle.

Vauhtia meillä riitti loppuun asti, vaaratilanteita vaan alkoi tulla päivä päivältä enemmän. Koira sai kipulääkettä koko kesän ajan ajoittain, eikä se tuntunut tilanteesta juuri kärsivän. Viime aikoina siitä tuli hieman varovaisempi, joka ei todellakaan ollut tyypillistä tuolle sählääjälle.

Tiesin, ettei tilanne tästä enää parane, enkä halunnut päästää koiraa enää huonompaan kuntoon, joten päätös oli tehtävä. Sattuu kuitenkin vähemmän kärsiä vaan yhden, kun kahden...