| |
|
|
|
|
Kouluta
koiraasi
Tämä
helposti toteutettava ohjelma auttaa sinua kouluttamaan koirasi
haluamallesi tasolle. Kirjan harjoituksia havainnollistavat vaihe
vaiheelta etenevät kuvat.
- Harjoitukset
sopivat sekä pennuille että täysikasvuisille koirille.
- Kirjassa
on harjoituksia kaikille tottevaisuus- ja koulutustasoille alkeista
edistyneisiin.
- Joka
harjoituksessa on arviointijärjestelmä, jonka mukaan
vot myöntää koirallesi kulta-, hopea- tai pronssimitalin.
- Merkitse
päivittäin muistiin koirasi taso, niin näet sen
kehittymisen viikko viikolta.
- Luku
Ongelmien ratkaiseminen auttaa sinua kouluttamaan koirasi pois
pahoista tavoista.
- Ohjeita
koiran valitsemiseen, päivittäiseen hoitamiseen, terveydenhoitoon,
kommunikointiin koiran kanssa ja koirien kielen ymmärtämiseen.
Jacqui
O'Brien
Tammi 2004
|
|
|
Kuuntelen
koiraani
Oppimista
ja yhteiselämää koiran ehdoilla - huippusuositun
koiragurun perusteos
Englantilainen
Jan Fennell on saavuttanut mitä melkoisinta mainetta koiranomistajien
parissa, eikä ihme. Hänen koulutusoppinsa lähtevät
liikkeelle perustotuudesta, jonka ihminen unohtaa kovin helposti
koirien kanssa touhutessaan: koirat eivät ole pieniä ihmisiä,
vaan koiria. Siksi niiden kanssa on kommunikoitava kuin koirien.
Fennellin
koiraopit noudattavatkin koiran alkuperäisen ympäristön
sääntöjä, susilauman käyttäytymistä.
Niitä soveltamalla ihminen voi kertoa koiran kannalta ymmärrettävällä
tavalla, mitä koiralta odotetaan. Vaikka koiranomistaja kuinka
saattaisi olla eri mieltä, koira ei nimittäin kykene ymmärtämään
ihmisen puhetta. Ja kun koulutus tapahtuu koirien tavalla, tulokset
ovat nopeita ja yhteiselo ihmisen kanssa sujuvaa sekä antoisaa.
Fennell kertoo vallankumouksellisesta menetelmästään
selkeällä kielellä ja käytännön esimerkkien
kautta.
Jan
Fennell
Karisto 2004
|
|
|
Koiran
koulutus - 10 viikon koulutuskurssi
Koiran
koulutus on käytännöllinen opas eri-ikäisten
ja erirotuisten koirien omistajille. Selkeiden, vaiheittain etenevien
valokuvien avulla kirjassa perehdytään 10-viikkoiseen
koulutuskurssiin, joka vahvistaa viikko viikolta koiran ja kouluttajan
välistä luottamusta. Jokainen vaihe selitetään
helppotajuisesti, ja kunkin viikko-ohjelman alussa on käytännöllinen
muistilista. Tämän kurssin avulla taluttimessa kiskovasta,
tottelemattomasta koirasta kehittyy iloinen ja tottelevainen kumppani.
- Koulutusmenetelmä
perustuu koiran ystävälliseen kohteluun, ja opetuksessa
painotetaan kehumista ja palkitsemista.
- Asiantuntijat
neuvovat, miten koirat oppivat.
- Tärkeää
tietoa suurten ja pienten koirien erilaisista koulutustarpeista.
STELLA
SMYTH ja SALLY BERGH-ROOSE ovat kouluttaneet koiria vuodesta 1978
lähtien ja osallistuneet kilpailuihin monenlaisten koirien
kanssa. Viimeiset 15 vuotta he ovat vetäneet yhdessä suosittuja
koirankoulutuskursseja.
Stella
Smyth & Sally Bergh-Roose
Gummerus 2004
|
|
|
Hihnan
toisessa päässä - opas koiranomistajan käyttäytymiseen
Talutushihnan
kummassakin päässä on eläin. Joskus varsin hämmentynyt
eläin.
Patricia
McConnell paljastaa inhimillisestä käytöksestä
asioita, jotka selittävät monia väärinkäsityksiä
koirien ja ihmisten kanssa. Kädellisten ja sudensukuisten kielenkäytössä
on perustavia eroja. McConnell tulkitsee, mitä ihmisen kehon
asennot, äänenkäyttö ja visuaaliset merkit merkitsevät
koirakielellä.
Hänen
ohjeistaan hyötyvät niin tavallisten kotikoirien omistajat,
ongelmalemmikkiensä kanssa painiskelevat kuin koirankoulutuksessa
pitkälle edistyneetkin.
Samalla
kirja on kaunis kuvaus ihmisen ja koiran ainutlaatuisesta suhteesta,
joka opettaa meille hihnan toisessa päässä oleville
tärkeitä asioita ystävyydestä, lojaaliudesta
ja ihmisen paikasta eläinkunnassa.
Patricia
McConnell on sovellettuun eläinten käyttäytymistieteeseen
erikoistunut tohtori. Hän kasvattaa ja kouluttaa koiria Madison
kaupungin liepeillä Amerikassa sijaitsevalla lammastilallaan.
Patricia
B. McConnel
Tammi 2004
|
|
|
Koira
ja delfiini
Karen
Pryor kuvaa naksutinkoulutuksesta kertovassa kirjassaan hauskasti
ja selkeästi, kuinka delfiinikoulutuksen menetelmiä voidaan
soveltaa koiriin. Tämän kirjan opastuksella jokainen voi
oppia positiiviseen vahvistamiseen perustuvan tavan opettaa koiralleen
uusia asioita.
Karen
Pryor 1996
Sanasilta
|
|
|
Tuikun
eläinkoulu
Kun
elokuvan pääosaan halutaan ilves tai mainokseen tunturipöllö
ja kettuparvi, kuvausryhmä ei lähde luontoon odottamaan
sopivan villieläimen osuvan kameran eteen. Ei, silloin soitetaan
Tuire Kaimiolle, joka kouluttaa joskus epärealistisen tiukallakin
aikataululla linnut, koirat, sudet tai vaikkapa kääpiösiat
toimimaan niin kuin ohjaaja ja kuvaaja toivovat.
Jo pienenä tyttönä eläimistä kiinnostunut
Tuire Kaimio kertoo eloisassa kirjassaan haasteista ja toisinaan
hullunkurisistakin tehtävistä ja tapahtumista eläinkouluttajan
urallaan. Teoksessa on mainioita tarinoita ja tuokiokuvia filmauksista
mutta myös kadonneen kilpikonnan etsinnästä, kuolleen
koiranäyttelijän sijaisen metsästämisestä
ja sitten siitä kaikkein ihmeellisimmästä olennosta,
omasta lapsesta.
Tuire
Kaimio 1998
WSOY
|
|
|
Koiran
villit sukulaiset
Mitä
koirat merkitsevät ihmisille? Kuinka sudesta tuli koira? Ravunsyöjäkettu
ja muut zorrot. Syksyisen metsän uninen pieni karvakuono, supikoira
ja Afrikan "maalattujen" koirien vaeltavat laumat... Siinä
osa kirjan kiehtovaa sisältöä. Vaikka koiran villit
sukulaiset ovat sopeutuneet mitä erilaisimpiin oloihin arktiselta
tundralta Amazonasin viidakoihin, ne ovat kuitenkin kaikki koiria,
ja niillä on monia käyttäytymispiirteitä, jotka
koiranomistajakin tunnistaa.
Nisäkästutkija Kaarina Kauhala esittelee kirjassaan elintavoiltaan
kiinnostavimpia luonnonvaraisia koiria ja kertoo maailmalla liikkuvien
koiratutkijoiden työstä, jonka tärkeimpiä tavoitteita
on pelastaa uhanalaisia lajeja sukupuutolta.
Kaarina
Kauhala 2000
WSOY
|
|
|
Kotihoidon
ja lääkinnän
ABC KOIRILLE ja KISSOILLE
Astmasta,
puremisesta ja kennelyskästä punkkeihin, matoihin ja haukkumiseen
- KOTIHOIDON JA LÄÄKINNÄN ABC KOIRILLE JA KISSOILLE
sisältää yli 200 eläinlääkärin,
kouluttajan, kasvattajan, eläinpsykologin ja muun eläinasiantuntijan
parhaat neuvot lemmikkejä useimmin vaivaaviin sairauksiin ja
käyttäytymisongelmiin.
Otavan
Kirjapaino Oy 2002
|
|
|
Miksi
koirasi tietää,
milloin olet tulossa kotiin?
Onko
sinusta joskus tuntunut, että lemmikkisi on aavistanut kotiintulosi
paljon ennen kuin se kuulee äänesi? Tai oletko ihmetellyt
sen taitoa vaistota mielialasi?
Eläimillä
on paljon kykyjä, joita ei ole pystytty selittämään
tieteen keinoin. Siksi niistä on myös vaiettu. Cambridgen
yliopiston maailmankuulu mutta kiistelty professori Rupert Sheldrake
on tutkinut viiden vuoden ajan ihmisten ja koirien välistä
suhdetta sekä eläimillä havaittavia paranormaaleja
kykyjä. Hänen teoriansa mukaan lemmikkieläin pystyy
muodostamaan ihmisen kanssa ns. morfistisen kentän, jonka kautta
se vastaanottaa informaatiota telepaattisesti.
Uraauurtavassa
kirjassaaan Sheldrake antaa tieteellisen mutta helppotajuisen selityksen
tähän asti pseudotieteenä pidetyille ilmiöille.
Miksi koirasi tietää, milloin olet tulossa kotiin on Sheldraken
ensimmäinen suomennettu teos.
Rupert
Sheldrake
Rasalas 2002
|
|
|
Oma
koira
Jokaisen
koiranomistajan käsikirja
Oma
koira kertoo kaiken koirasta ja sen hoitoon liittyvistä asioista.
Kirja painottuu koiran kasvatukseen ja koulutukseen arkitottelevaiseksi,
yhteiskuntakelpoiseksi koirakansalaiseksi. Kirjassa esitellään
keinoja koiran harjoittamiseksi harrastu- ja käyttökoirana
ja kerrotaan sen aktivoimisesta toimintatarmoiseksi ja aloitekykyiseksi
kumppaniksi. Kirjassa käsitellään myös yleisimmät
koiraongelmat ja neuvotaan, kuinka niistä selvitään.
Ulla
Kokko
Veli-Risto Cajander
Rilla Nummisalo 2000
Tammi
|
|
|
Monirotuiset
koirat - omistajan opas
Monirotuiset
koirat voivat olla mitä ihastuttavimpia lemmikkejä. Monet
sekarotuiset ovat poikkeuksellisen oppivaisia, iloisia ja rohkeita,
ja useimmat ovat terveempiä kuin pitkälle jalostetut rotukoirat.
Tämä helppotajuinen, kattava teos antaa käytännön
neuvoja kaikkiin niihin asioihin, joita kohtaat monirotuistasi hankkiessasi
ja hoitaessasi.
Kay
White 1999
Gummerus
|
|
|
Koiraongelmia
ja ongelmakoiria
Sen
jälkeen kun Koiraongelmia ja ongelmakoiria ilmestyi ensimmäisen
kerran 23 vuotta sitten, ovat psykologia ja etologia kehittyneet
pitkän harppauksen. Monet asiat ovat muuttuneet ja koulutustavat
kehittyneet. Siksi Anders Hallgren on kirjoittanut kirjan suurelta
osin uudelleen.
Koulutukseen kuuluu nyt olennaisena osana aktivointi. Uudet opetustavat
ovat korvanneet vanhoja, ja ongelmakäyttäytymisen syitä
käsittelevä osa on laajempi kuin aikaisemmassa painoksessa.
Piilevien vaikutteiden ymmärtäminen on yhdistetty koiran
opettamiseen, jotta päästäisiin toivottuihin tuloksiin.
Samalla on otettava huomioon koiran yksilöllisyys, kahden koiran
kanssa ei voi työskennellä täysin samalla tavoin.
Kirjan loppuun on koottu menetelmiä ja menettelytapoja jotka
tekevät kouluttamisen isännälle ja emännälle
helpommaksi.
Kirja joka jokaisen koiranomistajan kannattaa lukea jo ennen kuin
ongelmia ilmenee!
Anders
Hallgren 2000
TAMMI
|
|
|
Koiran
luonnonmukainen hoito
Innostava,
uudenlainen opaskirja kaikille pehmeistä hoitomuodoista kiinnostuneille
koiranomistajille. Kirja opastaaa luonnonmukaiseen ravintoon, vitamiinien
ja hivenaineiden käyttöön, homeopatiaan, aromaterapiaan
ja Bach-kukkaterapiaan, joilla ehkäistään ja hoidetaan
koiran tavallisimpia fyysisiä ja henkisiä vaivoja, mm.
allergioita ja pelkotiloja. Kirjassa on tasapainotettuja ruokavalio-ohjeita
sekä erityisruokavalio-ohjeet eri sairauksien hoitoon. Se sisältää
myös hyödyllisen homeopaattisen kotiapteekin ja kuvauksia
koirien homeopaattisista perusrakennetyypeistä.
Kirja
on kirjoitettu koirasi hyvinvointia ajatellen ja sairaskulujen vähentämiseksi.
Ulla
Kivimäki 1994
RKS-Tietopalvelu Oy
|
|
|
Eläimet
puhuvat ihmiselle
Jokainen
tietää, että kotieläimet saa ymmärtämään
käskyjä, kieltoja ja kehotuksia, joihin ne vastaavat haukahtamalla,
naukumalla tai vaikkapa häntää heiluttamalla. Mutta
miten mainiota olisikaan, jos voisi ymmärtää, milloin
lemmikki haluaa leikkiä, milloin se voi huonosti, milloin sen
on nälkä ja jopa milloin se on valmis siirtymään
tästä maailmasta tuonpuoleiseen?
Veteraanitoimittaja
Arthur Myers selvittää tässä teoksessa, miten
ihminen voi oppia käymään sanattomia keskusteluja
eläinten kanssa. Satoihin tositapahtumiin perustaen hän
valaiseen ihmisen ja eläimen välisen kommunikoinnin mekanismeja.
Lukija huomaa, että hänellä ja hänen lemmikillään
onkin selkeä ja yhteinen kieli!
Arthur
Myers 1998
Karisto
|
|
|
Koko
perheen koirakirja
Jos
Teillä on koira, tarvitsette näitä tietoja:
Koiran
historia lajin synnystä nykypäivään
Koiran
rakenne ja rotujen vertailua helpottava taulukko
Värikuvat
170 rodusta ja kaikki oleellinen, mitä niistä tarvitsee
tietää
Oman
koiran valinta, ruokinta ja turkin hoito. Koiran käyttäytyminen,
kasvatus ja koulutus
Koiran
anatomia ja fysiologia, koirien vaivat ja sairaudet ja niiden hoito
Koira
ihmisen kumppanina, kaupungissa, lainsäädännössä
Suomen
Kennelliitto, koiranäyttelyt, rotujärjestöt
Jos
aiotte hankkia koiran, nämä tiedot ovat Teille varmasti
tarpeen.
Valitut
Palat 1992
|
|
|
Koirat
ihmisen apuna
Koirat
voivat olla paljon muutakin kuin lemmikkejä ja lenkkikavereita.
Ne voivat toimia ihmisen korvaamattomana apuna monissa vaativissa
tehtävissä, joissa kehittyneinkin tekniikka häviää
mennen tullen koirien ylivertaisille aisteille ja vaistoille.
Lämminhenkinen,
vauhdikkailla valokuvilla kuvitettu kirja vie meidät matkalle
maailman ympäri esitellen toinen toistaan kiinnostavampia koira-ammatteja.
Tapaamme mm. paimenkoiria, opaskoiria, poliisi- ja pelastuskoiria
ja erilaisia esiintyviä taiteilijoita. Kaikkia karvakuonoja
yhdistää yksi piirre: ne nauttivat tekemästään
työstä hännänpäätä myöten!
Kirja
valottaa kiehtovalla tavalla myös koirien rotuominaisuuksia
ja niiden - usein mutkikastakin - koulutusta nykyiseen tehtäväänsä.
Merrily
Weisbord & Kim Kachanoff 2002
Karisto
|
|
|
Pelkopurija
ja huomionhakija
Koira
on seurannut meitä pitkällä matkallamme keräilijä-
ja metsästäjäyhteisöstä teknistyvään
kaupunkikulttuuriin. Jos sopeutuminen uuteen elinympäristöön
on ollut ajoittain vaikeaa meille ihmisille, on se ollut sitä
myös koiralle. Liikkuvan, sosiaalisen saalistajan ei ole ollut
helppoa tottua toimettomiin, yksinäisiin päiviin kaupunkien
kerrostaloasunnoissa.
Koira
on lajina sopeutuvainen ja useimmat koirat kykenevät sopeutumaan
olosuhteisiin, jotka me niille tarjoamme. Kaikki eivät kuitenkaan
sopeudu. Taitamaton omistaja ja epätyydyttävät elinolosuhteet
saavat koiran kapinoimaan ympäristöään vastaan.
Jos ihminen ei näytä koiralle suuntaa ja tarjoa sille
tekemistä, koira ottaa ohjat omiin käpäliinsä.
Häirikkökoira tuhoaa kodin, terrorisoi ympäristöään
ja suistaa omistajansa sosiaaliseen tyhjiöön. Eräät
rodut ovat jo pelkästään historiansa takia muita
alttiimpia ajautumaan ongelmiin urbaanissa ympäristössä.
Siksi koiraa valittaessa ei pitäisi tuijottaa pelkästään
koiran ulkomuotoon ja harvinaisuusarvoon vaan rodun psyykkisiin
ominaisuuksiin ja erityisvaatimuksiin.
Vaikka
useimmat häiriköiksi luokitellut koirat ovat täysin
normaaleja koiria, joiden käytöksen hiominen vain ei ole
onnistunut, häiriintyneitäkin koiria on. Niiden aivojen
rakenne voi olla poikkeava tai hermosolujen toiminnalle välttämättömien
välittäjäaineiden tuotannossa ja kuljetuksessa voi
olla ongelmia. Ne eivät yksinkertaisesti kykene reagoimaan
oikealla tavalla normaaleihin ärsykkeisiin. Myös monet
sairaudet muuttavat koiran käyttäytymistä.
Koiran
käyttäytymisongelmiin kannattaa hakea apua, sillä
antoisa ja ainakin siedettävä yhteiselämä on
mahdollista lähdes jokaisen koiran kanssa. Lieviessä tapauksissa
apu löytyy, kun koiran ja omistajan väliset viestintäongelmat
saadaan ratkaistua. Vaikeissakin tapauksissa ongelmakoiran käyttäytyminen
voidaan saada normalisoitumaan jo muutamassa kuukaudessa määrätietoisella
ja käytösmuokkauksella ja sopivalla lääkityksellä.
Helena
Koskentalo 2001
Gummerus
|
|
|
Rauhoittavat
signaalit
Puheväleihin
koiran kanssa! Koirien rauhoittavien signaalien tunteminen on koiranystävälle
korvaamaton taito monesta syystä:
-
koirat käyttävät signaaleja koko ajan
- jos
ymmärrämme, mitä koiramme yrittää meille
sanoa, pääsemme eroon turhista väärinkäsityksistä
- koiranomistaja
voi oppia itse käyttämään rauhoittavia signaaleja
ja kommunikoimaan niiden avulla koirien kanssa.
Norjalainen
Turid Rugaas kertoo kirjassaan koirien käyttäytymistä
rauhoittavista signaaleista. Opi sinäkin tarkkailemaan ja ymmärtämään
koiraasi. Ryhdy käyttämään rauhoittavia signaaleja
koirien tapaan, niin koirasi tietää, mitä haluat
sille sanoa. Kirjan avulla pääsette todellisiin puheväleihin!
Turid
Rugaas 2000
Sanasilta
|
|
|
Saksanpaimenkoira
- omistajan opas
Monipuolinen
opas koiranomistajille ja kasvattajille. Runsaasti kuvitettu kirja
täynnä käytännön ideoita ja asiantuntijoiden
neuvoja.
Peter
Neville 2000
Terveydenhoito: John ja Caroline Bower
Gummerus
|
|
|
Tokoa
koko elämä
Käsissäsi
on ensimmäinen suomalaisen tottelevaisuudesta kirjoittama kirja.
Koiranomistajat
ovat usein epätietoisia koiran kasvattamisesta. Koirasta tulee
omistajalleen ongelma, siitä tulee tottelematon, jos sen kieltä
ei osata. Koiran ymmärtäminen ei ole mikään
mystinen kyky, joka ihmisellä on tai sitten ei ole. Sitä
voi opiskella kuin vierasta kieltä. Jo vaatimattomallakin kielitaidolla
kommunikointi koiran kanssa onnistuu.
Kun
omistaja osaa koiran kieltä, hänen ei tarvitse yrittää
hallita koiraansa taluttimella ja huutamalla. Koiran kanssa täytyisi
toimia niin, että se HALUAA tehdä. Tällaisia asioita
selvitän kansien välissä. Kun tämän taidon
osaa, kaikki koulutus on helppoa.
Menin
agilityä vuonna -62, kun hyppyytin Jyryä lammasaitojen
yli. Aloitin palveluskoirakoulutuksen kymmenen vuotta myöhemmin,
kun sain ikioman koiran, Dianan. Näistä lapsuusajoista
lähtien koiran sielunelämä on kiehtonut minua. Kilpailukokemusta
on aikuisiällä kertynyt sata kisaa. Tiedän mitä
virheitä koirien kanssa tehdään, koska olen itse
tehnyt ne kaikki.
Luonani
on pitänyt väliaikaista ? yli sataviisikymmentä pentua
tai aikuista pitovaikeuskoiraa, kun olen etsinyt niille uusia koteja.
Minulla on ollut paljon nelijalkaisia opettajia.
Anni
M. Korpela 2001
Gummerus
|
|
|
Näin
koulutat koirasi oikein
Täysin
uusi, lempeä koulutusmenetelmä kaikenikäisille koirille.
Perustuu koiran palkitsemiseen kiitoksilla ja makupaloilla.
Kirjassa
on yli 350 valokuvaa, jotka kuvaavat koulutuksen eri vaiheita askel
askeleelta, pennun sisäsiistiksi opettamisesta, aikuisen koiran
pahojen tapojen karsimiseen.
Käsikirjan
kirjoittaja on tri Bruce Fogle; eläinlääkäri,
kolumnisti ja tv-ohjelmien tekijä, joka on kirjoittanut koiran
hoidosta viisi kirjaa.
Teos
kertoo kaiken, mitä sinun tulee tietää koiranpennun
peruskoulutuksesta. Se opastaa myös edistyneemmissä tottelevaisuusharjoituksissa
seuraamisesta hillittyyn käytökseen ja noutamisesta luoksetuloon.
Kirja
tarjoaa ratkaisun kaikkiin koirasi epäsosiaalisen käyttäytymisen
aiheuttamiin ongelmiin.
Bruce
Fogley 1995
Gummerus
|
|
|
Opi
tuntemaan koirasi
Koira
on kuin perheenjäsen. Se on uskollinen seuralainen ja luotettava
ystävä. Mutta entäpä, jos uusi pentu ei piittaa
koulutuksesta tai vanha koira alkaa käyttäytyä kummallisesti:
ajaa tuntikausia takaa häntäänsä, kaivaa kuoppia
kaikkialle, syö ruohoa tai pelottaa vieraat näykkimällä?
Mitä
pitäisi tehdä? Tämä kirja antaa vastauksia kaikenlaisiin
koiraan liittyviin kysymyksiin. Koiraa voi ymmärtää
paremmin tutustumalla sen värikkääseen historiaan
ja villeihin sukulaisiin. Koiralla on kesyyntymisestä huolimatta
edelleen myös suden ominaisuuksia. Nyt voit lukea kaiken tarpeellisen
koiran kehityksestä, nykyajan roduista ja arkipäivän
ongelmatilanteista. Voit oppia tuntemaan paremmin lemmikkisi.
Villit
serkut * Kesyttäminen * Varhaisvaiheita * Rakenne * Lisääntyminen
* Kasvuikä * Kotiutuminen * Koulutus * Ulkoilu * Viestiminen
* Käyttäytyminen * Ruokinta ja terveys * Sairaudet * Puhtaus
ja hoito
|
|
|
Ymmärrä
lemmikkiäsi
Miksi
joistakin kissanpennuista kasvaa rohkeita kissoja ja toisista arkoja?
Miten koiran älykkyytä ja yhteistyöhalua voi kehittää?
Miten rakennetaan parhaat "lelut" rotille, gerbiileille
ja hamstereille? Miksi undulaatti nyppii höyheniään?
Mitä teen, kun käärmeeni ei suostu syömään?
Mikä neuvoksi, kun eläin karkaa ja katoaa? Mitä eläinlajeja
voi pitää yhdessä?
Opi
ymmärtämään lemmikkisi mielenliikkeitä
ja järjestä sille entistä viihtyisämmät
olot. Keksi tekemistä häkkieläimille, harrasta koiran
kanssa. Nyt saat aikaisemmin suomeksi julkaisematonta tietoa lemmikkieläinten
vaistojen vaikutuksesta niiden elämään.
Helena
Tengvall
WSOY
|
|
|
Animal
Talk
If
your animal could speak, what would it say? In Animal Talk,
Penelope Smith presents effective telepathic communication techniques
that can dramatically transform people's relationships with animals
on all levels. Her insightful book explains how to solve behavior
problems, how to figure out where your animal hurts, how to discover
animals' likes and dislikes, and why they do things they do. Without
resorting to magic tricks or wishful thinking, Animal Talk
teaches you how to open the door to your animal friend's hearts
and minds.
An
entire chapter of this illuminating book is devoted to teaching
people how to develop mind-to-mind communication with animals. Animal
Talk also explorers the following topics: freedom, control,
and obedience; understanding behavior from animal's point of view;
how to handle upsets between animals; tips on nutrition for healthier
pets; and the special relationship between animals and children.
There is even a section on how to communicate with fleas and other
insects!
Penelope
Smith has been a pioneer in the field of interspecies telepathinc
communication for nearly thirty years, and has helped launch the
careers of numerous professional animal communicators. Smith's visionary
work has been featured in newspaper and magazine articles, in numerous
books, and on radion an television. She lives with members of her
animal family in northern California.
Penelope
Smith 1999
|
|
|
When
animals speak
In
her first book, Animal Talk, Penelope Smith confirmed what
many people had hoped was true - that we can communicate with our
animal friends. When Animals Speak takes us to a deeper level
as life-changing revelations are communicated directly from the
animals. You will discover who animals say they truly are; how they
feel about humans and life on earth; how they choose their paths
in life and death; what their spiritual understanding and purposes
are; and how they can be our teachers, helping us heal ourselves
and guiding us back to wholeness. By regaining the language understood
by all species, you will laugh and cry as you experience the animals'
refreshing, moving, and sometimes startling points of view. When
Animals Speak will become a treasured key to your own intuitive
connection with the rest of creation.
Penelope
Smith has been a pioneer in the field of interspecies telepathinc
communication for nearly thirty years, and has helped launch the
careers of numerous professional animal communicators. Smith's visionary
work has been featured in newspaper and magazine articles, in numerous
books, and on radion an television. She lives with members of her
animal family in northern California.
Penelope
Smith 1999
|
|
|
|
|