On
myöhäinen talvi ilta. Lunta sataa taivaan täydeltä, maa on peittynyt
kauniin valkoiseen lumeen. Pakkasta on roimasti ja metsätie on
auraamatta. Auto ajaa keskellä korpea, lähimmät asutukset ovat
8 kilometrin päässä. Kunnes yhtäkkiä auto hyytyy tielle, kännykästäkin
on akku loppu....
Oinas
pillastuu, hän kiroilee lujaan ääneen ja yrittää muutaman kerran
saada autoa käynnistymään uudestaan. Auto ei käynnisty. Oinas
hyppää ulos autosta ja alkaa mylviä lujaan ääneen. Hän potkii
autonsa ovia ja konepeltiä kunnes päättää kävellä ihmisten ilmoille.
Päättäväisesti oinas lähtee tarpomaan lumessa, hän on raivon vallassa.
Lumisessa yössä metsän eläimet luikkivat karkuun oinaan sadatellessa
vanhaa peugeottiaan. Ei enää koskaan mitään ranskalaista minulle,
per###....
Härkä
yrittää rauhallisesti startata uudestaan. Ei mitään. Mikä sinulle
nyt tuli, härkä puhelee autolleen. Härkä kurkistaa pimeään lumiseen
talvi-iltaan autostaan. Eihän tuonne voi lähteä, härkä tuumaa.
Hän kaivaa takapenkiltä untuvamakuupussin esiin ja käpertyy sinne.
Makuupussi on hänellä aina mukana tarpeen varalta.
Kaksonen
ei yritä startata uudestaan. Hän kaivaa korvalappustereot kassistaan
ja asettaa ne korvilleen. Hän jammailee ensin hetken Britney Spearsin
tahdissa autossa. Sitten hän hyppää ulos ja päättää lähteä kävelemään.
Ehkä voisin yrittää liftata jos pääsen päätielle, hän pohtii ja
on hiukan harmistunut sillä myöhästyy hyvistä pippaloista.
Rapu
on kauhuissaan. Hän ei voi uskoa että mummon 60-luvulla hankkima
auto voi hajota näin yhtäkkiä. Ulkonakin on niin pimeää, hän harmittelee.
Rapu pistää pipon päähän ja lapaset käteen ja lähtee kävelemään.
Kävellessään hän muistelee lapsuutensa kotia jossa oli aina niin
lämmintä ja turvallista. Hrrrr, tännehän jäätyy...
Leijona
karjahtaa raivosta. Tiesinhän että autokauppias huiputti minua,
hän murahtaa, mukamas kestävä auto, pyh! Leijonaa kammoksuttaa
ajatus lumessa rämpimisestä. Hän inhoaa kylmyyttä. Lopulta leijona
nousee autosta ja lähtee rämpimään lumen peittämää tietä pitkin.
Pipoa hänellä ei ole, mahtava tukkahan lätistyisi sellaisen alla.
Neitsyt
on harmistunut. Hän yrittää ja yrittää startata autoaan. Hän kaivaa
termospullon ja piparirasian esiin. Onneksi olen osannut varautua
tällaiseen, neitsyt myhäilee tyytyväisenä itseensä ja järjestelykykyynsä.
Tässähän on aikaa siivota autokin apua odotellessa, neitsyt tuumaa.
Vaakaa
inhottaa ajatus kylmästä ja pimeästä metsätiestä. Juuri nyt tarvittaisiin
käsistään kätevää miestä auttamaan, hän ajattelee. Vaaka korjaa
huulipunansa, pistää tukan ojennukseen ja kaivaa vaaleanpunaisen
sateenvarjonsa esiin. Sitten hän lähtee kulkemaan eteenpäin jalan.
Matkalla hän ihastelee ihanan näköistä metsämaisemaa, jonka lumi
on koristanut fantastisesti.
Skorpioni
kiroaa. Hetken kirottuaan skorpioni hyppää ulos autosta. Helkkarin
auton rähjä, minä tapan sinut jos et käynnisty, hän manaa. Lopulta
skorpioni saa kuningasidean ja kaivaa sytkärin taskustaan. Eikä
kestä kauaakaan kun auto on liekeissä. siitäs sait, eipähän tule
minulle kylmä hinausta odottaessa, skorpioni tuumaa tyytyväisenä.
Jousimies
on innoissaan. Tästähän kehittyikin mahtava seikkailu, hän innostuu.
Pian jousimies on kerännyt kamppeensa autosta ja vaeltaa innoissaan
metsikössä kuvitellen olevansa suurikin seikkailija.
Kauris
yrittää startata. sitten hän pohtii mahdollisia vikoja mitä autossa
voisi olla. Pian on konepelti auki ja kauris purkaa autoa osiin.
Minä aion löytää vian ja korjata sen, hän päättää. Kädet öljyisinä
hän saa kuin saakin selville vian mutta harmistuu huomatessaan
että sitä on mahdoton korjata.
Vesimies
rupeaa heti tutkimaan autoa. Kun vika löytyy kekseliäs vesimies
alkaa kehittää päässään ajatusta varaosasta. Hän rupeaa penkomaan
autostaan kumiletkuja y.m osia jotta voisi saada varaosan rakennettua.
Kalat
ei jaksa vaivautua ulos kylmään. Hän päättää ottaa torkut ja pohtia
sitten uudestaan asiaa. Kun kalat on herännyt torkuiltaan hän
huomaa olevansa jäässä. Takapenkiltä löytyy vodka pullo joka oli
tarkoitus viedä lahjaksi mutta tämä on hätätilanne. Kala ottaa
ryypyt jotta veri rupeaa kiertämään.